Päätöksentekoa tukeva tutkimus on turvattava osana TKI-rahoituksen kokonaisratkaisua

Valtion tutkimuslaitokset tuovat esiin huolensa päätöksentekoa tukevan tutkimuksen resursoinnista sekä tähän liittyvästä asiantuntijoiden ja päätöksentekijöiden vuoropuhelun jatkuvuudesta, mikä takaa tutkitun tiedon tehokkaan käytön päätöksenteon tukena. Hallitusohjelma sisältää kirjauksen tätä tukevan rahoitusinstrumentin lakkauttamisesta tarjoamatta tilalle uutta toimintamallia.

On selvää, että päätöksentekoa tukevaa tutkimusta tarvitaan jatkossakin. Siksi on tärkeää, että sen resursointi huomioidaan osana tulevia TKI-rahoitusratkaisuja.

Päätöksentekoa tukeva tutkimus on osa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) kokonaisuutta. Hallitus on sitoutunut nostamaan TKI-rahoitusta neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa merkittävää lisärahoitusta TKI-toimintaan lähivuosina. Hallitusohjelma sisältää kuitenkin kirjauksen Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan (VN TEAS) -rahoitusinstrumentin lakkautuksesta, mikä on ristiriidassa sekä hallituksen TKI-rahoitustavoitteiden että tiedolla johtamisen tavoitteiden kanssa.

Nykyinen hallitusohjelma sisältää kymmeniä selvitystarpeita, joihin tarvitaan tutkittua tietoa ja sen tulkintaa. Hallitusohjelma korostaa myös luotettavien tietoaineistojen merkitystä päätösten pohjana, mutta ei tarjoa työkaluja tietoaineistojen analysointiin, tulkintaan ja vuoropuheluun tutkijoiden ja päättäjien välillä. Selvitystarpeisiin ja tietoaineistojen hyödyntämiseen tarvitaan myös jatkossa selkeä toimintamalli ja sille riittävä resursointi. Toimintamallin tulee olla yhtenäinen läpi valtionhallinnon, ja sen tulee kannustaa yhteistyöhön tiedon tuottajien ja tarvitsijoiden välillä sekä vahvistaa tietotopohjan läpinäkyvyyttä.

Päätöksenteon tukeminen tutkitulla tiedolla on yrityselämää palvelevan tutkimuksen ohella valtion tutkimuslaitosten lakiin perustuva tehtävä. VN TEAS perustettiin osana Kataisen hallituksen tutkimuslaitosuudistusta, ja se rahoitettiin leikkaamalla valtion tutkimuslaitosten budjettirahoitusta. Toimintamallin mukaan ministeriöt ovat yhdessä sopineet tietotarpeista, joiden perusteella on avattu hankehakuja. Hankkeita ovat toteuttaneet tutkimuslaitosten, korkeakoulujen ja konsulttitoimistojen konsortiot käyden vuoropuhelua ohjausryhmiensä kanssa. Tutkimuslaitosuudistuksen tavoitteena oli vahvistaa tutkimusta yhteiskunnan kehittämisen ja päätöksenteon strategisena resurssina. VN TEAS:n lakkautus ilman korvaavaa toimintamallia olisi pysyvä heikennys tähän.

TKI-toiminta tukee kestävää kasvua ja hyvinvointia niin yrityselämää palvelevan perus- ja soveltavan tutkimuksen kuin yhteiskunnallista päätöksentekoa tukevan tutkimuksen kautta. Siksi rahoituksen tasapainoinen kohdentaminen TKI-toiminnan eri osa-alueille on keskeistä.

Tutkimuslaitosten yhteenliittymä Tulanet
Geologian tutkimuskeskus (GTK)
Ilmatieteen laitos (IL)
Luonnonvarakeskus (Luke)
Maanmittauslaitos (MML)
Ruokavirasto
Suomen ympäristökeskus SYKE
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
Työterveyslaitos (TTL)
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) sekä
Ulkopoliittinen instituutti (UPI)

Yhteydenotot
Markku Tervahauta, Tulanetin puheenjohtaja markku.tervahauta[at]thl.fi, puh. 029 524 6001
Sanna Marttinen, Tulanetin toiminnanjohtaja, sanna.marttinen[at]tulanet.fi, puh. 029 532 6356

www.tulanet.fi / @tulanetFI